tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tom Yam Kung, thaimaalainen katkarapukeitto



Alkuperäinen resepti on Maku-lehden nettisivuilta, mutta olen muokannut sitä hieman oman makuni mukaiseksi.

Keitossa ei ole montaa raaka-ainetta, eikä se ole jäärin täyttävä, joten jos keitto nautitaan pääruoaksi kannattaa lisänä olla vaikkapa pala vaaleaa leipää (jota voi dipata liemeen, mmm...) Mutta esimerkiksi alkuruokana tämä kevyt ja tulinen keitto toimii todella hyvin.

Katkarapujen miedon maun takia maustan ne yleensä ennen käyttöä, mutta tähän keittoon ne kuuluu lisätä maustamattomina. Tässä ruokalajissa katkaravun hento maku pääsee kuitenkin oikeuksiinsa, sillä tulinen keitto kaipaa joukkoonsa myös jonkun miedon ruoka-aineen.

10 dl vettä
1 sipuli
inkivääriä
200 g herkkusieniä
1 kanaliemikuutio
2 rkl kalafondia
2 rkl sitruunanmehua
1/2 tuore chili
200 g jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
1/2 dl tuoretta korianteria

Silppua sipuli ja leikkaa inkivääri sekä herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Inkivääriä saa olla pullea, reilun neljän sentin pala.

Mittaa kattilaan vesi, ja lisää kiehuvaan veteen kanaliemikuutio, kalafondi sekä silputut ainekset. Anna kiehua muutama minuutti.

Silppua tuore chili hyvin hienoksi (muista poistaa siemenet) ja lisää kattilaan. Lisää sekaan myös sitruunanmehu ja jättikatkaravunpyrstöt. Käytin Rainbown kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä, eivätkä olleet muuten edes hintavia! Anna keiton olla liedellä vielä muutama minuutti, mutta älä anna sen kiehua.

Inkivääri kypsyy hitaasti, joten kannattaa lopuksi vielä maistaa, ettei se ole kauhean kovaa. Purutuntumaa sillä saa kyllä olla, inkiväärin on tarkoitus jäädä rouskuvaksi. Ohueksi viipaloituna se ehtii kypsyä tässä lyhyessä ajassa oikein sopivaksi.

Lisää vielä lopuksi korianteri. Tarjoile heti tai vaikka vasta seuraavana päivänä, keitothan tiedettävästi vain paranevat saadessaan maustua yön yli jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti