tiistai 18. syyskuuta 2012

Kaalilaatikko ja puolukkasose


Piemenevät illat. Lämmin ja voimakas syystuuli. Keltaiset lehdet märällä asfaltilla. Uusi tuulipuku. Kyllä, syksy saapuu ja sen huomaa sään ohella myös ruokahalujen muuttumisesta. Sateisen iltalenkin jälkeen on uunituoreen kaalilaatikon tuoksu ulko-ovella kerrassaan herkullinen! Ja vaikka kaali ei ihan vielä ole halvimmillaan, niin ei 49 sentin kilohintakaan huono ole!

Riisin sijasta käytin kaalilaatikossa Torinon ohrahelmeä. Terveellisempi ja runsaskuituinen ohrahelmi on todella maukas vaihtoehto riisille, ja sitäpaitsi laatikon pinnalle jäävät ohrahelmet kypsyvät uunissa ihaniksi pieneksi, rapeiksi palloiksi.

Kaalilaatikon kanssa tarjoilin mitäpä muutakaan kuin itse tehtyä puolukkasosetta. Elokuun loppupuolella poimitut ja pakastetut puolukat sopivat soseeksi hyvin. Puolukkasoseesta tuli jopa sen verran hyvää, että nyt kun puolukat ovat ehtineet jo hieman kypsyä enemmän, niin pitäisi varmaan mennä poimimaan niitä hieman lisää talven varalle.

1 l lihalientä
2 dl ohrahelmeä (Torino)
1 kg kaalia
2 sipulia
500 g jauhelihaa
2-3 dl kuivattuja suppilovahveroita

voita paistamiseen
juoksevaa luomu hunajaa
mustapippuria
valkopippuria
suolaa

Keitä kattilassa lihaliemi. Itse käytin sitä varten lihaliemikuutioita. Ota puolet liemestä talteen ja kypsennä lopussa 0,5 litrassa ohrahelmet. Keitä kunnes neste on haihtunut (ohrahelmen ei tarvitse olla vielä tässä vaiheessa täysin kypsää).

Sulata voi korkeareunaisessa pannussa. Paista suikaloitua kaalia pannulla hetki kunnes kaali hieman laiskistuu. Mausta hunajalla ja mustapippurilla. Siirrä kaali suureen kattilaan / kulhoon odottamaan.

Lisää pannulle hieman voita ja paista seuraavaksi silputut sipulit sekä jauheliha. Paista kypsäksi ja mausta valkopippurilla ja suolalla. Kaada kaalin joukkoon.

Liota kuivattuja suppiksia vedessä noin vartin verran. Puristele niistä neste pois ja lisää muiden ainesten joukkoon. Jos sienet ovat suuria, voit hieman paloitella niitä.
(Voit myös käyttää kuivattuja suppiksia liottamatta. Murenna tai jauha sieniä noin desin verran ja lisää jauhelihan joukkoon paiston loppuvaiheessa. Näin sienet eivät erotu kaalilaatikosta mutta antavat sille hienon vivahteen.)

Lisää vielä ohrahelmet muiden aineiden joukkoon ja sekoita aineet hyvin. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja lisää vielä lopuksi sivuun otettu lihaliemi seoksen päälle. Kruunaa kaalilaatikko puristamalla sen päälle juoksevaa hunajaa.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.

Puolukkasose

200 g puolukoita
0,5 dl sokeria

Mittaa kulhoon (jäiset) puolukat ja anna niiden sulaa. Itse otin puolukat sulamaan jo edellisenä iltana. Laita sulaneet puolukat sekä sokeri tehosekoittimeen ja hurauta seos tasaiseksi. Soseesta tulee makeaa, joten jos pitää hieman kirpeämmästä puolukkasoseesta kannattaa sokeria lisätä vähitellen ja testata maku aina välissä.

Jos syöjillä on eri mielipiteet puolukkasoseen makeudesta, kuten meidän perheessä, voi asian ratkaista helposti. Tee sose tämän ohjeen mukaan ja tarjoa makeaa suosiville sose sellaisenaan. Kirpeämmästä mausta pitäville voi soseen joukkoon lisätä kokonaisia puolukoita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti