maanantai 7. tammikuuta 2013

Seesam-rosmariini näkkileipä


Olin jo pitkään halunnut leipoa itse näkkileipää, ja nyt viimein sain hyvän syyn herkkukorin varjolla ottaa hieman aikaa ja kokeilla näkkileivän tekoa. Kuten tavallista, selailin erilaisia reseptejä netsitä ja parhaimmalla kuvalla ja mielestäni houkuttelevimmilla ainesosilla varustettu resepti pääsee testiin. Tämän ohjeen alkuperäinen versio "Ihana näkkileipä" löytyy siis osoitteesta Maku.fi.

3 tl anista
1 rkl fenkolinsiemeniä
12 g hiivaa
5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
6 dl hiivaleipäjauhoja

voiteluun:

3 kpl valkuaisia
tilkka vettä

koristeluun:

1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
3 rkl rosmariinia
merisuolaa


Mittaa anis ja fenkoli mortteliin ja jauha niitä jotta ne rikkoituisivat hieman.

Mittaa kädenlämpöinen vesi isoon kulhoon ja liota hiiva siihen. Lisää hunaja, mausteet ja suola.

Sekoita jauhot toisessa kulhossa keskenään ja lisää desi kerrallaan taikinan joukkoon. Paras työkalu taikinan vaivaamiseen on oma käsi, mutta suosittelen käyttämään kumihanskaa tätä tehdessä. Tahmea taikina on paljon mukavampi ja helpompi irroittaa hanskasta. Varsinkin pitkillä kynsillä varustetuille naisille kumihanskan käyttö on suositeltavaa. Lisää jauhoja kunnes taikina ei enää ole tarttuvaista.

Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.

Sillä välin paahda seesaminsiemenet, pellavansiemenet ja rosmariini pannulla. Muista käännellä siemeniä tiuhaan sillä ne tummuvat kuumalla pannulla nopeasti. Seesaminsiemenet rupeavat poksumaan kuumentuessaan, joten siinä vaiheessa koin itse tarpeelliseksi lopettaa siementen paahtamisen.


Kauli taikinasta ohut levy ja paina siitä muotin avulla pieniä lättyjä. Käytä apuna riittävästi jauhoja, jotta taikina ei tartu pöytään tai kaulimeen. Pyyhi irtojauhoja taikinan pinnalta pois ennnen pellille asettamista, sillä jauho palaa herkästi kuumassa uunissa.

Pistele lättyihin haarukalla reikiä. Näin näkkärit ovat uunista tullessaan litteitä, ilman pistelyä uunista tulee ulos pieniä ilmatyynyjä kun taikinaan on jäänyt ilmaa sisälle. Voitele valkuais-vesiseoksella ja ripottele päälle pannulla paahdettuja siemeniä sekä sormisuolaa. Ole varovainen suolan annostelun suhteen, näkkärit eivät tarvitse kuin muutaman murusen suolaa pinnalleen.

Paista näkkäreitä 250 asteessa 5-7 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa ja seuraile näkkäreiden tummumista, näiden pienten reunat tummuvat hyvin nopeaan.

Jäähdytä näkkärit tasaisella alustalla. Esimerkiksi leivinpaperilla peitetty pelti toimii hyvin. kun pelti on täynnä, aseta näkkäreiden päälle uusi leivinpaperi ja lado näkkäreitä siihen uudeksi kerrokseksi.

Tarjoiluehdotus: Näkkärin päällä nautittavaksi sopivat kaikki juustot, mutta erityisesti brie sekä Castello Ruohosipuli tuorejuusto kera luumuhillon (uskokaa tai älkää!) sopivat näkkärin päälle kuin unelma.



Herkkukoriin näkkärit pääsivät pienissä sellofaanipusseissa etiketin sekä maustelistauksen kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti