maanantai 6. toukokuuta 2013

Curry-kikhernepihvit ja sitruuna-pinaattikvinoa



Nyt tuli tehtyä jotakin todella herkullista! Sitruunan ja curryn maut jylläävät lautasella kikherneiden ja kvinoan kanssa. Eilinen himo kikherneitä kohtaan sai maukkaan lopun, kun päätin kokeilla pihvien tekoa pikku pyörylöistä. Ravintopitoisista raaka-aineista syntyvä ateriakokonaisuus on raikas ja mausteinen, ja onnistunut annos pääsi kruunaamaan muutenkin hyvin onnistuneen päivän, joka on muuten ensimmäinen oikeasti lämmin kevätpäivä tänä vuonna! Tästä todisteena sortsit mieheni jalassa ja kello seitsemän tekemäni aamulenkki koiran kanssa, jonka suoritin ensi kertaa tänä keväänä ilman tuulihousuja.

 
 

Curry-kikhernepihvit

2 pakettia kikherneitä (380g / 230g)
1 iso punasipuli
1 luomu kananmuna
1 rkl luomu sitruunan mehua
1 rkl curryjauhetta
suolaa
pippuria

Huuhdo kikherneet hyvin. Hienonna niitä hieman, esimerkiksi perunasurvimella. Sekaan saa jäädä isompiakin sattumia. Lisää joukkoon kananmuna, sitruunan mehu ja mausteet. Sekoita.

Kuori sipuli ja hienonna se tehosekoittimessa. Lisää seoksen joukkoon.

Tee seoksesta pihvejä joko käsin painelemalla tai muottia käyttäen. Paista öljyssä pannulla kunnes pihvien pinta on rapea ja ruskistunut.


Sitruuna-pinaattikvinoa

2 dl kvinoaa
1 tl luomu sitruunan kuorta raastettuna
1 rkl luomu sitruunan mehua
iso kourallinen tuoretta pinaattia
suolaa

Huuhdo kvinoa kuumassa vedessä ennen käyttöä, jotta mahdollinen kitkeryys häviää. Keitä kvinoaa kunnes se on lähes kypsää, ja lisää kypsennyksen loppuvaiheilla sekaan raastettu sitruunan kuori, sitruunan mehu sekä huuhdeltu pinaatti. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa ja keitä kypsäksi.

Tarjoile tuoreen pinaatin, sitruunanlohkojen ja rouhitun mustapippurin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti